Galleria 1997-2002:

Ensiesiintyminen tv:ssä, ohjelmassa Jyrki electric circus. Isäntänä Raymond Ebanks eli Reiska. Ohjelmaan tuli muutos, ja siellä esiintyikin Kevyt jee ja minä.

Tiukka jazzbasisti Charlie Hunter bändinsä kera kävi myös suomessa.

Ensimmäiset olutmessut Katajannokan kanavaterminaalissa. Olivat varsin pienet nykyiseen suurtapahtumaan verrattuna.

Club Kajal-stadin suosituin kasarimusiikin tanssiklubi avattiin 3.10.1998 vanhalla yo-talolla. Mukaan kuului myös oma valomies.

Vanhassa Motissakin oli koko ajan go-go.

Helsinki-kulttuuripääkaupunki juhli mm. Senaatintorilla ja Motissa.

Ikimuistoinen vuosituhannenvaihde Gran marinan kongressikeskuksessa. Monta stadin huippu dj:tä sekä paljon elävää musiikkia.

Rohkea klubi, jonka toiminta loppui ravintoloitsijan puututtua liian rankkaan meininkiin.

JTQ käväisi Vanhalla, ja Hammond raikasi jälleen. James Taylor on jättänyt lähtemättömän vaikutuksen myös tanssimusiikkiin.

Neljännet olutmessut kaapelilla. Muina iltoina Ultra bra ja nuo ihanat Hunajamelonit.

Popzoon perustaja Elukka Eskelinen, nyk. Popzoon Tj ja olutmessujen tuottaja (1998-06) Vesa ristimäki, sekä messu dj ja illan artisti Sami, hyvien oluiden tuottamassa euforiassa.

Yksi toukokuu helsingin tyylikkäimmässä yökerhossa v. 2001.

Henkilöjuhliakin on paljon mahtunut vuosien varrelle.